torstai 21. elokuuta 2014

I've got an atlas in my hands

Joskus täysin ilman suunnitelmia toteutetut photoshootit voi olla tosi onnistuineita.

















torstai 14. elokuuta 2014

Kuvausviikolta

Venytin kuvausviikkoa parilla päivällä, koska muutama päivä oli niin tehottomia. Muutenkin kuvasin aika laiskasti. Olisin halunnut kuvata monipuolisemmin ja varsinkin ihmisiä olisin halunnut päästä kuvaamaan enemmän. Inspiraatio kuvaamiseen palaili ja toisaalta ei. Nyt on kyllä enemmän intoa kuvata, ja ainakin ihmiskuvauksia on varmaankin tulossa. Innostuin taas leikkimään macro-objektiivilla. Toisaalta edelleen vaikea löytää inspiraatiota, ja tuntuu, että kuvaan koko ajan samoja asioita.

Kaikki kuvat muokkaamattomia, näitä oli sellainen määrä, etten millään jaksa ruveta muokkaamaan.































tiistai 5. elokuuta 2014

Kuvausviikko ja laiska kissa

Niin kuin varmaan blogihiljaisuudesta voi päätellä, kuvausinspis on ollut aika olematon. Ajattelin yrittää elvyttää sitä kantamalla viikon kameraa mukanani joka paikkaan ja kuvaamalla vähän kaikkea. Mahdollisimman monipuolisesti, jos se kuvausinspis sattuisi vaikka sillä löytymään. Olen jo aloittanut tänään. Tänne ilmoitan tästä ihan vain siksi jo nyt, että myös pysyisin lupauksessani. Yritän saada kuvausviikon satoa blogiin reilun viikon päästä.

Samalla, kun siivosin kameran melko lailla täynnä ollutta muistikorttia, törmäsin alkuvuodesta otettuun kuvasarjaan Siriuksesta.






keskiviikko 21. elokuuta 2013

The last day of summer

Pääsinpäs pitkästä aikaa photoshoottaamaan! Saran lisäksi myös Remus pääsi supermalleilemaan. Ostin myös viime viikolla uuden objektiivin (Canonin EF 50mm f/1.8 II), ja sitä oli kiva päästä testailemaan henkilökuvaukseen.